Oikeus-lehdessä 3/2023 Helinä Tiura-Virran artikkeli ”Poliisin rekistereissä olevien biometristen ja DNA-tietojen luovuttaminen EU-maan lainvalvontaviranomaiselle käyttötarkoitussidonnaisuuden kannalta”

Henkilötietoja ei lähtökohtaisesti saa käyttää muihin tarkoituksiin kuin niihin, joihin ne on kerätty. Käyttötarkoitussidonnaisuus on keskeinen Euroopan unionin (EU) tietosuojasääntelyn periaate, ja sillä on merkittävä asema valtiosääntöisenä doktriinina. Tutkimuksessa tunnistetaan poliisin rekistereissä olevien biometristen ja DNA-tietojen käyttötarkoitussidonnaisuutta koskevat lainsäädännölliset haasteet sääntelyssä, joka koskee näiden tietojen luovuttamista EU-maan lainvalvontaviranomaiselle muihin kuin alkuperäistä vastaaviin tarkoituksiin. Lisäksi arvioidaan, miten tulevalla lainsäädännöllä voidaan vastata tunnistettuihin haasteisiin erityisesti passi- ja henkilökorttirekistereiden biometristen tietojen mahdollisen rikostorjuntakäytön kannalta.

Helinä Tiura-Virran tutkimus osoittaa, että rikosasioiden tietosuojadirektiivin soveltamisalalla lainsäädännön vaikein haaste kulminoituu EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön eri tasoiseen käyttötarkoitussidonnaisuuden suojaan. Kotimaisella lailla voidaan kuitenkin säätää yksityiskohtaisia menettelyitä ja suojatoimia käyttötarkoitussidonnaisuuden turvaamiseksi sekä ottaa ennakoivasti huomioon EU-oikeuden haasteita.

Artikkeli on luettavissa Edilex-palvelussa. (Oikeus-lehden printtiversiosta on virheellisesti jäänyt pois artikkelin vertaisarviointitunnus, mutta sähköiseen versioon se on korjattu.)

Tuoreessa Lakimiehessä myös artikkeli ”Poliisin oikeus saada potilaan henkilöllisyystietoja selvitettäessä rikosta”

Väitöskirjatutkija Helinä Tiura-Virran ja OTT Evgeniya Kurvisen artikkelissa tutkitaan, missä tilanteissa luottamuksellinen hoitosuhde ei muodostu esteeksi antaa potilaan henkilöllisyyttä koskevia tietoja poliisille rikosten selvittämisen yhteydessä. Luottamuksellisen hoitosuhteen suojan ulottuvuutta potilaan henkilöllisyyttä koskeviin tietoihin arvioidaan salassapitosäännösten ja todistamiskiellon kautta.

Poliisin mahdollisuus saada potilasta koskevaa tietoa terveydenhuollon toimijalta muuta kuin törkeää rikosta selvitettäessä ja ilman asianomaisen henkilön suostumusta riippuu viime kädessä oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17:14:ssä säädetyn todistamiskiellon terveyttä koskevan arkaluonteisen tiedon tai henkilön tai perheen salaisuuden käsitteen tulkinnasta. Tutkimuksen mukaan tämän käsitteen ja siten todistamiskiellon soveltumista on arvioitava sanamuodon mukaisen tiedon todellisen laadun kannalta ja lainsäätäjän tahdon mukaisesti henkilölle aiheutuvan haitan kannalta. Pelkästään henkilöllisyystieto ei ole terveyttä koskeva arkaluonteinen tieto eikä salaisuus, ellei se asiayhteytensä kautta ole liitettävissä arkaluonteiseen tai salaiseen tietoon.

Siten poliisin tulisi voida saada mitä tahansa rikosta selvittäessään potilaan henkilöllisyyttä koskeva tieto hoitosuhteen luottamuksellisuuden estämättä, kun tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen voidaan lain sanamuotoa ja lainsäätäjän tahtoa noudattaen tulkita, että kyseinen henkilöllisyyttä koskeva tieto ei ole suoraan eikä asiayhteytensä kautta OK 17:14:n tarkoittamalla tavalla terveyttä koskeva arkaluonteinen tieto eikä muu henkilön tai perheen salaisuus.

Artikkeli on luettavissa Journal.fi -palvelussa.

Väitöskirjatutkija Helinä Tiura-Virran referee-artikkeli julkaistu Defensor Legisissä 1/2023

Tiura-Virran oikeustieteelliseen väitöskirjaan (Henkilötietojen käsittely poliisissa) sisältyvässä referee-artikkelissa ”Poliisin oikeus saada henkilötietoja muiden viranomaisten rekistereistä – tiedonsaantioikeuksien uusi systematiikka” tutkitaan kehittämistarpeita koskien poliisin oikeutta saada henkilötietoja muilta viranomaisilta ja esitetään uusi systemaattinen lähestymistapa, jonka mukaan sääntelyä tulisi kehittää. Lähtökohtana on julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019, tiedonhallintalaki) sääntely teknisistä rajapinnoista ja katseluyhteyksistä. Tiedonhallintalain 30.5 §:n siirtymäsäännöksen mukaan viranomaisten on toteutettava tietojärjestelmissään lain vaatimukset näistä sähköisistä tiedonsiirtotavoista vuoden 2024 alkuun mennessä.

Artikkelissa tunnistetut kehitystarpeet kohdistuvat ensinnäkin poliisilain (872/2011, PolL) 4:2:n ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (616/2019, PolHetiL) 16.1 §:n väliseen soveltamisalojen eroon, joka perustuu tiedonsaantiin teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Artikkelissa esitetään kehitystarpeiden analyysiin perustuva ehdotus poliisin tiedonsaantioikeuksien kokonaisuuden uudesta systematiikasta. Uuden systematiikan mukaisesti mm. poliisin tiedonsaantioikeussääntely keskitettäisi poliisilakiin. 

Artikkeli luettavissa Edilexissä (vaatii kirjautumisen).